keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Seinäruusut

Näiden tyynyjen nimi on Seinäruusu-tyynyt. 

Luonnonkuidut on ihan parhaita niin sisustuksessa kuin vaatetuksessakin.
Näiden tyynyjen tilkut on pellavaa, villaa ja puuvillaa.



Tyynyjä, pussukoita, laukkuja, peittoja ynnä muuta käsin tehtyä
sekä vanhaa tavaraa löytää 23.5.2015
alkaen Frantsilan Kehäkukan pihapiiristä täältä Hämeenkyröstä.
Pihapuotini muuttaa ihmisten ilmoille!
Nähdään siellä!

-Marianne

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Hienosteluun

Näitä hienostelulaukkuja on tullut tehtyä kaikenlaisia ja monenmoisia aikaisemminkin.
Aina suunnittelu on hyvinkin materiaalilähtöistä. Etsin, kerään, kokoilen ja löydän pöydälle samansävyisiä ja -tyylisiä kankaita, liinoja, pitsejä, nauhoja, nappeja jne.
Sitten sommittelen ja yhtenä pääperiaattena on saada käytettyä pienimmätkin tilkut ja pätkät kauneimmista kankaista ja nauhanpätkistä. 
Ei synny siis hävikkiä;)




Näissä laukuissa on käytetty vanhaa pellavatablettia,
naapurin antamia samettitilkkuja, kirppisliinaa ja ihanaa 
vintagenauhaa sekä vanhoja nappeja.

Iloista alkavaa viikkoa!
-Marianne

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Lakanatunika

Pellavainen pussilakana ei ollut kovin pitkäikäinen. Se kului ja repeytyi reunasta,
mutta siinähän oli hyvää, ohutta pellavaa paljon.

Oon tykännyt hirmuisesti Mekkotehtaan Orelma-mekosta pikkutytöille.
Nyt halusin ommella samantyylisen tunikan itselleni odotellessani postissa saapuvaa Mekkotehdas aikuisille -kirjaa. 
Kaavan tähän tunikaan sovelsin ihan itte.



Huivikankaan löysin Eurokankaan palalaarista.
Huivimallinkin kopsasin Mekkotehtaan huivista.
Huivi on neliön mallinen, jonka yhdessä sivussa on rimpsukaitale ja
vastakkaisella sivulla pitsinauhaa.



Kivaa sunnuntai-iltaa!

-Marianne

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Nauhat, napit ja nippelit

Pari kuvaa tuotannosta:)




Herkullisia, vai mitä!?
Tuskin maltan odottaa, että ehdin taas ompelupöydän ääreen!

-Marianne

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Pikkupojan citytakki

Suutarin lapsilla ei oo kenkiä... Kyllä te tiedätte!
Paitsi ny o! Nimittäin keväinen citytakki!
Liian harvoin ehtii ommella itselle tai lapsille mitään.
Mutta nyt on poitsulla uus citytakki.




Parasta on, että poika tykkää takista ja oli tyytyväinen, että 
hänellekin ommeltiin jotain!

Kaikki materiaalit on kirppikseltä, nappeja ja vetoketjuja myöden:)
Sopivan ohuen vuorikankaan löysin Fidasta hintaan 5,5 €.
Kierrätystä parhaimmillaan: tikkihameessa oli tarpeeksi matskua. 
Villakankaan ja resorin olen löytänyt Punaisen Ristin myymälän kangasosastolta.




Mukavaa alkanutta viikkoa!

-Marianne

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Rouva pussukka


Näillä uniikeilla pussukoilla tuntuu olevan persoonallisuus.
Nämä kaksi edustavat selvästi arvokkaampaa ikäpolvea,
kaksi rouvashenkilöä! Vai?!



Kangas on 60-luvun ohuehko villa.
Jotta sain pussukasta tukevan, ompelin vuorin ja päällikankaan väiin jämäkän kankaan.
Nappi on Kangadzungelista Tallinnasta.

Mukavaa viikkoa!
-Marianne

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Murheen Murtajat

Jääkarhumaan versio huolisyöpöstä on Murheen Murtaja.
Murhe/ongelma/pahan mielen aiheuttaja kirjoitetaan lapulle ja syötetään 
Murheen Murtajalle, niin eipä tartte enää itte miettiä!




Pikkutilkutkin saavat vielä elämän! Näihin riittää ihanien kankaiden pienimmätkin jämät.
Nämä möllykät ovat luonnossa vaan noin 20 cm korkeita,
aikamoista näpräystä!!


Murheen Murtajat ilta-auringossa.

Murheetonta keskivikkoa teille!
-Marianne