perjantai 30. maaliskuuta 2012

Moikka!

Jääkarhumaa on saanut kaksi tunnustusta ja ne on kyllä huomioitu, kiitos! Säälittävää, että oon niin epäaktiivinen bloggaaja, että en oikein ehdi ja viitsi käydä kommentoimassa ja seurailemassa säännöllisesti muiden blogeja. Tai sit mulla on jonkinsortin keskittymishäiriö, sillä tapanani on avata jokin kiinnostava/kaunis blogi, jätän sen auki ruudulle ja mietin, että palaan tohon sitten, kun mulla on paremmin aikaa. Ja sitä aikaa ei tuu koskaan.

Muutenkaan en oo koskaan rakastanu tätä tietokonetta työvälineenä, enkä osannut käyttää sitä hirveen hyvin. Kerran mulla oli tietokone "rikki" ja raivosin miehelle, että nää vempeleet ei koskaan toimi! Mies tuli ystävällisesti apuun, siirsi kirjan kulman pois näppiksen joltain oleelliselta näppäimeltä ja taas alko pelittään! No, ei kaikkee voi huomata ja hittooko sen kirjankin piti just siinä olla!

Mutta ompeluhuoneessa tapahtuu:



Yks päivä mulla oli muutama tunti aikaa ommella ja sain aikaiseksi KAHDEKSAN keskeneräistä tuotetta!

ja ihan niinku niitä keskeneräsiä ei ois ennestään. Viime kesänä innostuin virkkaamaan tällasia kulmioita.



Niitä syntyikin kohtuu nopeesti, mutta niiden yhdistäminen olikin ankeempaa hommaa. Ei tullu ihan parisängyn peittoo, eikä edes lapsen sängyn peittoo, mutta tuli virkatun nukenvaatekorin peitto;)



Esikoista odottaessa oli vähän tylsää ja päätin kirjoa tähän neulurilla tekemääni neulepeittoon yhden kuvion joka päivä.



Tais loppua odotus tai motivaatio, ku ei tullu ihan joka peiton reunalle kuvioo! Mutta kovasti on peitot ollu silti käytössä.

Hyvää viikonloppua kaikille!
Marianne

4 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Peitto on tosi herkullinen.

Innolla odottelen putiikin aukeamista. Toivottavasti sää on silloin keväisempi.

Miia kirjoitti...

Kahdeksan! Mulla on myös noita kulmioita odottamassa epämiellyttävää yhdistämisoperaatiota. Koska putiikkia aukeaa?

Marianne kirjoitti...

Moi!
Putiikin olis tarkoitus aueta pääsiäisen pyhinä, jos on jaksamista ja kaunista ilmaa. Ei räntäsateessa kukaan lähde fiilistelemään kevättä, vai...

Johanna kirjoitti...

No nyt pukkaa haastetta tältä suunnalta! Ota osaa, jos ehdit ja jaksat :) http://tuumajatoimi.blogspot.com/2012/04/haastettuna.html
Mukavaa kevään odotusta teille sinne!